Hyppää sisältöön

Max Seeck

kirjailija, käsikirjoittaja, elokuvatuottaja

Max Seeck on espoolainen kirjailija, käsikirjoittaja ja elokuvatuottaja. Seeckin romaanien käännösoikeuksia on myyty 40 maahan ja ne ovat olleet myydyimpien listoilla muun muassa Yhdysvalloissa, Saksassa, Tanskassa ja Ruotsissa. Seeckin esikoisohjaus Koputus saa ensi-iltansa helmikuussa 2023. 

“Taiteessa mielenkiintoista on se, kuinka laadukas teos tunnistetaan laajalti taiteen subjektiivisuudesta huolimatta. Toisin sanoen, taidetta voi nähdä missä vain, mutta sen luomiseen harvoin suhtaudutaan kevyesti. Olen aina yrittänyt nähdä tekijän taiteen takana, ymmärtää tarinan ja arvostaa taiteilijan heittäytymistä ja osaamista teoksen suhteen. Toisaalta aivan kuten valitsemissani teoksissa, myös moni asia, paikka tai näky voi myös tahtomattaan näyttäytyä taiteena, mikä ei suinkaan vähennä luodun taiteen arvokkuutta. Itse asiassa päin vastoin.”

Seasons of AX: Ihmeellinen elävä

Maalaus kansallismaisemasta, tilataideteos Helsingin kaupunkimaisemassa, hiidenkirnut lähiössä, henkeäsalpaava näkymä saaristossa – luonto on taideteos itsessään.

Luonto tarjoaa loputonta inspiraatiota ja materiaalia taiteen tekemisen lähtökohdaksi – mitä taide ja luonto merkitsevät sinulle?

Kuva: Hanasaaren kulttuurikeskus

Hanasaaren kulttuurikeskus

Lenkkeillessäni kierrän toisinaan Hanasaaren kärjen, jossa kulttuurikeskus sijaitsee. Yhtä aikaa merellinen ja metsäinen Hanasaari on luonnonkaunis paikka, ja keskuksen ympärilla rakennettu taidepuisto antaa vierailijoille mahdollisuuden ihailla pohjoismaista taidetta ulkoilmassa. 

Osoite:

Hanasaarenranta 5,

02100 Espoo

Länsimetron asemataide

Mari Rantanen: Lived Space in Color, 2017, Kim Simonsson: Emma jättää jäljen, 2017, Grönlund–Nisunen: Light weave, 2016

Muutettuani Espooseen minun on usein tullut liikuttua keskustaan metrolla. Niittykumpu–Koivusaari-välillä on nähtävillä kiinnostavaa asemataidetta. Muun muassa Mari Rantasen seinätaide, Kim Simonssonin veistos ja Grönlund & Nisusen valoputkiteos Light Weave. Uusien asemien avautuessa vuonna 2023 näyttely laajenee aina Kivenlahteen asti. 

Osoite:

Niittykummun asema: Niittykatu 2, 02200 Espoo

Koivusaaren asema: Sotkatie, 00200 Helsinki

Linnunlaulun kallioniemi 

Linnunlaulun kallioniemi on kallioinen ja viihtyisä, historiaa huokuva niemi Kalliossa, josta on mahtavat maisemat Töölönlahden yli. Osittain ränsistyneet yli satavuotiaat huvilat ovat itsessään taideteoksia, joista paljastuu jokaisella katsomiskerralla uusia ulottuvuuksia. Kokonaisuuden kruunaa viihtyisä Sinisen huvilan kahvila, jonka terassilta voi ihailla vehreää lahtea ja sen takana avautuvaa kaupunkia. 

Osoite:

Linnunlauluntie 11,

00530 Helsinki

Robert Stigell: Haaksirikkoiset, 1898

Robert Stigellin vuonna 1898 valmistunut patsas on pystytetty kenties komeimmalle mahdolliselle paikalle Tähtitorninmäen puiston itäiseen nurkkaan, josta se katsoo Eteläsataman yli saarien täplittämälle merelle, NJK:lle ja Klippanille. Haaksirikkoiset on yhtä aikaa kauhistuttava ja rauhoittava, ja juuri siksi niin kiinnostava. 

Osoite:

Tähtitorninkatu 2,

00140 Helsinki

Tullisaari

Liki 50-hehtaarinen puisto Laajasalossa on kenties koko pk-seudun upein ja parhaiten hoidettu ulkoilualue. Rannan tuntumassa seisova Aino Ackén huvila on jo yksinään mahtava taideteos. Kokonaisuuden täydentää sen ympärille levittyvä, jollain omituisella tapaa epäsuomalainen viheralue. 

Osoite:

00590 Helsinki

Search