Jussi Sorjanen

Teater Viiruksen taiteellinen johtaja ja teatterinjohtaja

Jussi Sorjanen on ensembleteatteri Teater Viiruksen taiteellinen johtaja ja teatterinjohtaja, jonka tie Helsinkiin on kulkenut Lahden teatteri Vanhan Jukon ja Kajaanin Kaupunginteatterin kautta. Sorjanen kuvailee suhdettaan kuvataiteisiin häilyväksi: 

“Ajaudun sen äärelle suhteellisen harvoin, mutta kohtaamiset ovat intensiivisiä. Minulle kuvataide on tiivistämistä, muodon antamista jollekin sanoittamattomalle. Hyvä kuvataide naulitsee ja magnetisoi. Sellaisen teoksen ääreltä on vaikea poistua. Usein sitä on palattava katsomaan uudestaan.” 

Sorjasen valitsema viiden teoksen nippu perustuukin hänen omaan voimakkaaseen tapaansa kokea.

“Näissä kaikissa on minulle jotain äärimmäisen intensiivistä. Ne kommentoivat, tutkivat tai uudelleenkuvittelevat luontoa ja ihmisen suhdetta siihen. Joissakin teoksissa luonto on ihmisen sisällä, joissakin ihmisen ulkopuolella. Joissakin ihminen on muokannut luontoa, kun taas joissakin ihminen ja luonto nähdään osana samaa maailmaa.”

Jussi Kivi, Hylätty kuparikaivos, jokseenkin ikuinen myrkkyvuoto, 2016 (Valokuvaaja: Jussi Kivi)

Jussi Kivi: Hylätty kuparikaivos, jokseenkin ikuinen myrkkyvuoto, 2016

Abandoned Copper Mine, Something Like an Eternal Toxic Spill

Amos Rexissä oleva Maanala -näyttely on vahva sukellus jalkojemme alla sijaitsevaan maailmaan. Suurin osa teoksista voisi olla otsikon ”ihmeellinen kuollut” -alla. Erityisen pysäyttäviä olivat Jussi Kiven mustavalkoiset valokuvat hylätystä kuparikaivoksesta.

Ihminen ja luonto kulkevat erilaisissa aikaperspektiiveissä; se mikä on muodostunut miljoonien tai miljardien vuosien aikana on muokattavissa muutamassa hetkessä toiseksi, pysyvästi. Kiven valokuvat eivät kuitenkaan saarnaa, vaan näyttävät ja toteavat.

Muita Maanalan luontoa kuvaavia huippukohtia minulle olivat mm. Per Wizénin Blue Hunt (2022), Anna Estarriolan Resonance (2019) ja Mariel Neudeckerin Over and Over, Again and Again (2004). Amos Rexissä on nähtävissä myös Sigurd Frosteruksen yksityiskokoelma, joka sisältää useita teoksia mm. Magnus Enckelliltä. 

Niskanen & Salo: A Scene II, 2021 (HAM)

Useimmat museot ja galleriat menevät kiinni auringonlaskun aikoihin, mutta tämä avautuu vasta tunnin auringonlaskun jälkeen. Tämä yksi Helsingin tuoreimmista ja naulitsevimmista julkisista taideteoksista sijaitsee Kaivopuistossa.

Taiteilijaduo Mark Niskasen ja Jani-Matti Salon A Scene II -teoksen kokemiseen tarvitset aikaa auringonlaskun jälkeen, älypuhelimen ja kuulokkeet. Kuulokkeisiin tuleva musiikki muotoutuu Helsingin edustalla olevien merimerkkien liikkeiden mukaan – se on siis jatkuvassa muutoksessa ja kirjaimellisesti säiden armoilla. 

Anni Puolakka (Kiasma: ARS22) 

Anni Puolakka on yksi kiinnostavimpia suomalaisia nykytaiteilijoita. Puolakka työskentelee muun muassa esitys-, video-, ja installaatiotaiteen parissa, ja hänen töitään on nähty lukuisissa keskeisissä suomalaismuseoissa ja gallerioissa sekä Euroopassa.

Kiasman ARS22:ssa esillä olevien töiden keskiössä ovat hevoset ja hänen suhteensa niihin (Oestrus) sekä Toxoplasma Gondii -loinen (Sydämestä), joka tuhoaa ihmistä. 

Oestrus koostuu veistoksista, maalauksista ja videoteoksesta. Hevosen ja ihmisen yhteensulautuminen on kiehtova ja leikillinen teoskokonaisuus, jonka pohjavire jää mieleen pitkäksi aikaa. Sydämestä puolestaan on pienessä teltassa nähtävillä oleva omalaatuisella tavalla karnevalistinen videoinstallaatio, jossa pääosassa nähdään Eija Vilppaan näyttelemä, ihmistä sisältäpäin riivaava Toxoplasma Gondii -loinen. 

ARS22 nostan vielä muiksi kohokohdiksi esimerkiksi Laure Prouvostin teoksen From the Depth of Our Heart To the Depth of The See ja Jenna Sutelan I Magma.

Vallisaari

Helsingin monista saarista Vallisaari on yksi kiehtovimpia. Ensimmäiset sotilaskäyttöön tarkoitetut ihmisen rakennelmat rakennettiin vuonna 1554. Saarella on vaiherikas historia sen sotilaallisen käyttötarkoituksen vuoksi. Vuonna 2016 saari avattiin yleisölle, vaikka osa saaresta on edelleen suljettuna turvallisuussyistä. Vanhoja sotilasrakennuksia, linnoituksia ja raunioita vilisevällä saarella on havaittu yli 70 uhanalaista, silmälläpidettävää tai luontodirektiivin lajia. 

Vuonna 2021 saaren luonto ja  rakennukset saivat uuden kontekstin; ensimmäistä kertaa järjestetty Helsinki Biennale levittäytyi Vallisaareen. Monet pitivät Biennalea erittäin onnistuneena kokonaisuutena. Kaikissa lukemissani arvioissa sekä omassa kokemuksessani toistui yksi asia: taideteokset olivat vahvoja, mutta upein kaikista teoksista oli itse Vallisaari. 

Halosenniemi

Pekka Halonen (1865-1933) on yksi merkittävimpiä suomalaisia taidemaalareita. Kansallisia aiheita maalannut taiteilija jätti teostensa lisäksi jälkeensä vierailun arvoisen ateljeekodin, valtavista hirsistä Tuusulanjärven rannalle rakennetun Halosenniemen. Vain puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingistä sijaitseva Halosenniemi kannattaa kokea erityisesti aurinkoisena päivänä, sillä ateljeen ikkunoista sisään tulviva valo päihittää … no, useimmat näkemäni valot.

Halosenniemen lähiseudusta on mainittava kaksi asiaa; Tuusulan Rantatie on suomalaisen kulttuurihistorian kannalta merkittävä keskittymä. Saman tien varrella asui muun muassa säveltäjä Jean Sibelius, kirjailija Juhani Aho, runoilija J.H. Erkko, sekä taidemaalarit Eero Järnefelt, Gösta Enckell ja Venny Soldan-Brofeldt, jotka muodostivat niin sanotun Tuusulanjärven taiteilijayhteisön ytimen. 

Aivan Rantatien läheisyydessä järjestetään aina heinäkuun lopulla yksi Suomen omaperäisimmistä tapahtumista, poikkitaiteellinen kamaritaidefestivaali Meidän Festivaali.